Elossa III – Mitä jäljelle jää kuvaamina aikoina elettiin selkeiden yhtenäisarvojen aikaa. Kansallinen koheesio oli vahva ja yhtenäinen. Koko kansa teki kaikkensa, jotta rintama kesti.
Kirjani henkilöille tehtävänanto oli selvä. He puolustivat fyysistä kotitaloa, perhettä, suvun asuinsijoja ja kyliä. Tänne ette tule – periaatteella.
Tasavallan presidentti Kyösti Kallio lausui puheessaan Itsenäisyyspäivänä 6.12.1939 seuraavasti: ”Näyttää siltä, kuin tuo mahtava suurvalta haluaisi riistää meiltä tunnustamansa itsenäisyyden ja sen mukana kaiken, mikä meille on pyhää ja kallista. Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset käsittävät mistä on kyse, ja epäilemättä ulkopuolella maamme rajojenkin ymmärretään, että samalla kun Suomen kansa suojaa kotejaan, samalla se suojaa länsimaista sivistystä, jonka suojamuurina se on aina saanut olla Pohjolassa.”
Viime eduskuntavaalien aikaan kysyttiin puoluejohtajilta, olisivatko nämä valmiita kuolemaan Suomen puolesta. Yhteen ääneen kaikki vastasivat. Kyllä!. Myös pienen lapsen äiti Vihreiden Maria Ohisalo. Sanoin heti, että pienen lapsen äiti on valmis kuolemaan vain ja ainoastaan lapsensa puolesta, ei minkään muun tai jossain on jotakin vialla.
90-luvulla yrityksiin tuli muualta maailmasta villitys miettiä jokaiselle yritykselle missio, visio ja arvot. Koska ison kv-yrityksen kohdalla tällaisen laatiminen oli haastavaa henkilökunnan kanssa yhdessä pohtien, ne laadittiin työryhmässä ja helpointa oli kopioida ne joltain toiselta firmalta ja virittää niitä omaan tarpeeseen. Joskus sloganit käännettiin vieraasta kielestä kökkösuomeksi ja stilisoitiin. Sen jälkeen keskushallinnosta lähti ”lähetyssaarnaajat” kiertämään konsernin yksiköitä ja ”jalkauttamaan” arvot eli sitouttamaan työntekijät niihin. Sittemmin tämä villitys on levinnyt poliittisiin puolueisiin ja jokaiseen kuppikuntaan ja kyläyhdistykseen. Kuulemme puoluejohtajien ja poliitikkojen vetoavan omiin arvoihinsa ja kiistelevän niistä keskenään. Mietinkin, että missä ovat ne meille kaikille yhteiset perusarvot, joihin jokaisen pitäisi tukeutua kaikkina aikoina erityisesti valtiojohdon ja poliitikkojen? Entä nämä ylhäältä alas jalkautetut arvot? Miten niihin oikeasti sitoudutaan?
Suurlähettiläänä uransa tehnyt Hannu Himanen pohtii kirjassaan Missä enkelitkin pelkäävät, mitkä ovat arvomme nyt, joita tulisi puolustaa? Hän kyselee, onko länsi enää pelkkä ilmansuunta, ja nostaa esiin termit westlessness, lännettömyys ja restlessness, levottomuus. Länneltä puuttuu johtajuutta, hän kirjoittaa. Euroopassa eripura näkyy varsin hyvin, kun pitää sopia vaikkapa Ukrainan tukemisesta tahi yhteisen puolustuksen rakentamisesta Eurooppaan. Suomessa tästä hajaannuksesta on myös selviä viitteitä. Meille on vuosikaudet hoettu, että monikulttuurisuus on arvo, globalismi on tulevaisuutta, Oman kansan ja maan edun puolustaminen on väärin, intersektionaalinen feminismi on valtavirtaa, kansalliset, perinteiset arvot fasismia jne. Mitä arvoja siis pitäisi puolustaa? Minkä vuoksi meidän pitäisi nyt tarttua aseeseen?
Kyselen tätä siksi, että nyt alkaa olla viimeiset ajat havahtua.