Helena Petäistö kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan (Maaseudun Tulevaisuus, 20.2.) Ranskan tilanteesta otsikolla ”Ranska kuohuu – poliittisen väkivallan uhka varjostaa tulevia presidentin vaaleja”. Lyonissa viikko sitten äärivasemmistolainen antifa-porukka tappoi 23-vuotiaan miehen, joka osallistui äärioikeistolaiseen mielenosoitukseen.

Onko Petäistön kuvaama kehityskulku yllätystä? Ei minulle ainakaan. Euroopassa on jo vuosikymmenet peloteltu äärioikeiston nousulla ja uhalla. Veturina on toiminut Saksa. Varmasti Saksassa toimii äärioikeiston porukoita, mutta samaan aikaan myös äärivasemmisto on yhtälailla noussut.

Merkelin aikana valtiojohto kanslerin johdolla jopa tuki antifasistisia liikkeitä runsaskätisesti (esim. Antonio Amadeu – säätiö) ja liputti julkisesti tukea sekä varoitti toistuvasti yksinomaan äärioikeiston kasvavasta uhasta. Virallisiin tilastointikäytäntöihin tehtiin muutos niin, että islamistinen väkivalta kirjattiin äärioikeistolle samoin kuin väkivaltatapaukset, joissa tekijä jäi tunnistamatta. On päivänselvää, että näin tilastoiden saadaan hetkessä näkymään valtava kasvu ”äärioikeistolaisessa liikehdinnässä ja väkivallassa.”

Se, joka uskalsi asiaa kyseenalaistaa ja virheen osoittaa, päätyi pian ilman työtä ja tulevaisuutta natsileima otsassa paitsioon.

Viime aikoina olemmekin saaneet lukea uutisista, miten Berliinin kaupunginosat ovat ajoittain pimeinä ja liikenne seisoo, kun äärivasemmisto on polttanut muuntaja-asemia ja katkonut kaapeleita. Myös rautateille on aiheutettu monenmoista kiusaa.

Median roolia ei kannata unohtaa tämän yksipuolistavan totuuden levittämisessä.

Toinen syypää ääriliikkeiden –  niin oikean kuin vasemmankin pään – kasvuun on kansallisvaltioiden kyvyttömyys puuttua kasvaviin ja yhäti vaikeutuviin ongelmiin, joiden heidän omat poliittiset johtajansa ovat vuosikymmenten saatossa leväperäisyydessään antaneet kasaantua. Ongelmien tunnistaminen ja tunnustaminen ovat hyvin hitaita tilanteessa, jossa asiat kiertävät Brysselin byrokratian läpi ja kun lisäksi jäsenvaltioissa siellä ja täällä käydään vaaleja ja odotellaan hallitusten vaihtumisia.

Lisäksi olemme koko maanosan voimalla tuudittautuneet uskomaan, että rauhan ja hyvinvoinnin päätepysäkki on saavutettu kylmän sodan päätyttyä.

On päivänselvää, että jos valtiovallan euroopanlaajuinen viesti on vuodesta toiseen yksipuoleinen yhtä uhkaa huutava, pääsee tilanne hitaasti mutta varmasti lopulta riistäytymään käsistä.

Rikkana tässä rokassa on Venäjän halu ja kyky sekoittaa läntisiä yhteiskuntia. Paljon ei tarvitse kulisissa innostuttaa ja rahoittaa molempia ääriä, kun lähtee käsistä.

On vaikeaa keksiä, millä tavalla tämä kehityskulku saataisiin pysäytettyä? En ainakaan minä tältä istumalta keksi. Toivottavasti joku keksii.

—————————-

Ranska kuohuu – poliittisen väkivallan uhka varjostaa tulevia presidentinvaaleja – Mielipide – Maaseudun Tulevaisuus