”Taistelen kaiken sen puolesta, jonka olen itselleni hahmotellut, suunnitelmani puolesta, joka minulla on…. tehdä laittomasta laillista.”

Angela Merkel, 13 marraskuuta 2015.

Luen parhaillani Saksan ex-liittokansleri Angela Merkelin politiikasta ja ajasta kertovaa kriittistä kirjaa, joka ilmestyi vuonna 2024. Kirja antaa vastauksia moniin pohtimiini kysymyksiin ja saan monia Ahaa!- elämyksiä. Kirjan kirjoittaja Vera Lengsfeld on niinikään DDR:stä alkaen tuntenut Merkelin ja oli samassa puolueessa, CDU:ssa liittopäiväedustajana. Alkuun myös tukija, mutta ymmärsi pian, mihin suuntaan on matka.

Suomessa ei ainakaan laajemmin liene tiedossa se, että Merkel pyrki alun alkaen Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta siellä hän olisi joutunut aloittamaan hierarkian alhaalta ja etenemään muiden kanssa. Se ei hänelle sopinut, vaan hän halusi suoraan huipulle – ja pääsi. Siksi CDU.

Laitan tähän tiivistyksen kirja eräästä kohdasta. Se kuulosta tutulta ja sopii myös laajemmin politiikan tekoon ja muutokseen myös Suomessa. Merkelin oltua kanslerina pari kautta alkoi hänen politiikkansa seuraukset näkyä. Kirjailija kuvaa muutosta seuraavasti:

”Syntyi uusi poliitikkotyyppi ja samalla katosi vanha, joka taisteli asiapohjalta. Uusi poliitikkotyyppi oli joustava, sopeutumiskykyinen persoona, joka vaihtoi positioitaan ongelmitta. Tämä mahdollisti Merkelin politiikan läpimenon. Sisällöllisesti politiikka ei enää noudatellut klassista oikeisto-vasemmisto-linjaa, vaan syntyi uusi, laaja kasvoton keskusta, joka oli usein liberaali, yhä harvemmin konservatiivi, mutta aina sosiaaliasioita edistävä ja ympäristötietoinen, vuodesta 2015 myös moniarvoinen. Nämä eri sisällöt eivät enää olleet vahva politiikanteon perusta, vaan vaihtelivat aina tilanteen vaatimalla tavalla joustavasti. Viimeistään vuodesta 2013 alkaen kaikki puolueet halusivat ja tarjosivat samaa ja erottuivat ainoastaan hyvin vähän. Aika, jolloin poliittisen sisällöt olivat luonnollisesti polarisoituneita (oikeisto- vasemmistoakselilla) loppui ja siitä asti joustavuus ja sopeutumiskyky olivat ja ovat selviytymisstrategia poliitikoille, jotka eivät enää elä politiikantekoa varten vaan politiikasta, joka tarjoaa uran ja ansiot.”

Kirjassa kuvataan myös, että varsinainen oppositio katosi, kun kaikki halusivat sitä samaa. Tällainen politiikka oli vallalla DDR:ssä. Muistan jonkun poliitikon meilläkin sanoneen vaalituoksinassa, että Suomeen riittäisi yksi puolue, koska kaikki kannattavat hyvinvointivaltiota. Tästä ajattelumallista on kyse myös Saksassa, ja sillähän ei ole juuri mitään tekemistä demokratian kanssa.

Minusta tämä kuvaa aika selkeästi läntisen maailman ongelmien juurisyitä. Tästä on muuten aika vaikeaa peruuttaa.

Kuvaavaa on, että Saksan sosiaalidemokraatit sanoivat Angela Merkelin olevan liittovaltio historian paras sosiaalidemokraattinen kansleri.