Reporadio oli 70-luvulla Neuvostoliittoon voimakkaasti kallellaan ollut YLE, joka kielsi suureen
ääneen olevansa mitenkään puolueellinen. Kansalainen kuuli suunnilleen jokaisessa lähetyksessä,
miten asia oikeasti oli, silti se kiellettiin. Neuvostoliiton romahdettua asiaan palattiin ja
tunnustettiin, että Joo, oltiinhan me todentotta neuvostomielisiä, MUTTA se oli sitä aikaa…
Tällä hetkellä kansalainen, varsinkin sellainen, joka seuraa ulkomaan medioita, huomaa saman
kallellaanolon ja puolueellisuuden. Ja jälleen suureen ääneen vakuutetaan, että me olemme
puolueettomia. Asiaa pohjustetaan erilaisin luottamuskyselyin.
Median tehtävänä on toimia vallankäytön opponoijana. Sen olisi syytä kulkea edellä eikä kellua
ajopuuna ajan virrassa ja nostaa esiin ongelmat ja haasteet vasta siinä vaiheessa, kun ne jo ovat
kaiken kansan nähtävissä ja elämää sotkemassa. Esimerkkejä tästä:
Venäläisten maakauppoja koskeva kriittinen uutisointi nousi pintaan vasta, kun Ukrainan sota alkoi.
Siihen saakka asiaa vähäteltiin, varoittelijoille naureskeltiin tai leimattiin foobikoiksi. Kun riskit
alkoivat hitaimmillekin valjeta, yllätyttiin, että Ohohps! Näinkö tämä onkin.
Huumeet nähtiin hyvin pitkään jokaisen oikeutena ja ainoastaan käyttöhuoneita ja
neulanvaihtopisteitä vaadittiin. Haittoja ei ollut tai jos oli, vaadittiin hoitopaikkoja lisää. Ajan
slogan kuului, että huumeita käyttävä on riski vain itselleen. Edellinen hallitus julisti, että peukku ei
ole meillä ongelma eikä katukaupassa. Tuolloin tuttuni poliisi sanoi minulle, että peukku on jo,
ikävä kyllä, Suomessa. Media ei asiaa saanut ongittua ylös, vaan ui ajopuuna poliitikkojen ja
lobbareiden totuuksien virrassa. Kunnes ongelma näkyi jokaiselle, joka asuu kaupunkiyhteisössä.
Vasta sitten yllättyneenä alettiin raportoida tositilannetta. Ennakointiin ei pystytty tai haluttu yhtään.
Maahanmuuton ongelmia koskettaa sama vinouma. Allekirjoittanut asui 90-luvulla Saksassa ja
Ranskassa, joissa keskusteltiin aivan samoista ongelmista ja haasteista, kuin nyt meillä paraikaa
sillä erotuksella, että uutisstudioissa ei koohotettu rasismista vaan ongelmista.
Noistakaan maista ei Suomeen ole pystytty hakemaan minkäänlaista näkemystä, mikä olisi hyvä ja
mikä huono juttu liittyen vaikkapa integroitumiseen. Jokainen ymmärtää, että on olemassa
monenlaista maahanmuuttoa, itsekin tässä roolissa olleena varsin hyvin ymmärrän, mutta siitä
huolimatta mediassakin nähdään aiheelliseksi sotkea tämä keskustelu aivan ihmeellisiin mittoihin.
Ongelmat eivät poistu ne kieltämässä vaan ne tunnustamalla ja niihin tarttumalla. Tästä hyötyisi
aivan jokainen.
Eniten huolissani olen suhteellisuudentajun lähes täydellisestä puuttumisesta. Eilinen (2.9.2025) A-
Studio etsii kyllä vertaistaan. Edustaja Keskisarjan yli viikko sitten päästämät kommentit hallitsivat
puolta tuntia 45 viiden minuutin lähetyksestä, jonka teemana oli valtion budjetti. Aina vaan
uudelleen ja uudelleen toimittaja jauhoi samaa asiaa. Tämä siitä huolimatta, että samaan aikaan
odoteltiin budjettijulkistusta maan yhtenä kaikkein haastavimpana ajankohtana sotien jälkeen.
Viime keväästä valtiontalouteen on revennyt uusi 1,7 miljardin euron lisämiinus. Siitä olisi voinut
keskustella esimerkiksi ja miettiä, että tuleeko vastaavan kokoluokan yllätyksiä edelleenkin, jolloin
velkavuosi paisuu paisumistaan eikä sitä saada kuriin enää. Samaan aikaan lisäksi Pekingissä
kokoontuu Kiinan, Venäjän, Pohjois-Korean ja Intian johtajat ilmoittaakseen, että maailmanjärjestys
muuttuu.
Tapahtuipa missään mitään tahansa mullistavaa niin meillä uutisvirtaa hallitsee säätilan muutokset,
ilmastouutisointi, rasismikeskustelu, Palestiinan asia (Ukrainakin on jäänyt sivuvirtoihin) ja näiden
lisäksi milloin mikäkin kohdalle osuvat pikkujuttu tahi merkityksetön skandaali maailmalta. Tästä
johtuu, että joudumme yllättymään kerta toisensa jälkeen. Lisäksi median ”moniäänisyys” tarkoittaa
samaa kuin Reporadion aikaan, että eri mieltä ei olla, vaan yksi näkemys ja totuus yhdestä muotista
hallitsee keskustelua.